Muutoksia kaupungissa 2
 
Torin varrella sijaitsi pitkään apteekki, jota kutsuttiin Rauman Uudeksi Apteekiksi

Tänään vuonna 2003 talo on olemassa, mutta apteekki onkin vaihtunut ravintolaksi. Talossa toimii nimittäin La Bamba- niminen olutravintola. (kuva2)

Myllymäenkadun varrella oli vuosikymmeniä puinen kaksikerroksinen rivitalo. Taloa kutsuttiin Tommilan taloksi. Talo nähdään (kuva3) Valtakatua pitkin marssivan Rauman kaupunginsoittokunnan takana. Talon Valtakadunpuoleisen päädyn jatkeena oli ollut tornimainen rakennus. Se oli oluttehtaan varasto.( kuvassa jo purettu)

Talo purettiin 1990-luvulla. Siitä asti tontti on ollut rakentamattomana pysäköintialueena. Taustalla nähdään Tehtaankadun puutaloja. (kuva4)

Kauppakadun ja Rantakadun ( nykyinen Nortamonkatu) risteyksessä oli pitkään Shellin huoltoasema. (kuva5).

Huoltoasema purettiin 1960-luvun alussa. Paikalle rakennettiin Osuuspankin toimitalo. (kuva6)

Kuvat Aatos Ranta, Jouko Nummela
 

Rauman Uusi apteekki
Ravintola La Bamba
Tommilan talo
Tehtaankadun taloja
Keskustan Shell
Osuuspankin talo
 
 
 
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys