Raumanmeren Juhannus
 
Ensimmäisen kerran Raumanmeren Juhannus eli RMJ järjestettiin vuonna 1999. Kaupunkilaiset ehtivät vasta hieman nikotella, kun jo Otanlahden ympäristö täyttyi tuhatlukuisesta, iloa pursuavasta nuorisojoukosta. Riku Räsänen taustavoimineen teki sen, minkä tahtoi. Kuva1.video wmv-tiedosto. Riku Räsänen kertoo.







Väki leiriytyi kolmeksi päiväksi Poroholmaan, Otanlahden harjoituskentälle ja Kappelinsalmeen. Näiden lisäksi monet lähialueen katujenvarret olivat autoja ja telttoja täynnä.
Kuva2. video wmv-tiedosto. Leiriytyminen.








Kesällä 2004 Raumanmeren Juhannusjuhlia vietettiin jo kuudennen kerran. Suosio on säilynyt ja väkimäärä entisestään lisääntynyt. Lippuja myytiin jo ensimmäisenä vuonna 1999 n. 40 000 kpl
Kuva3. video wmv-tiedosto. Ilonpitoa.











Menestymisen salaisuutena hyvän organisaation ja tehokkaan mainonnan lisäksi ovat olleet maankuulut ja suositut esiintyjät. Lystiä on pidetty kolmena iltana ja päätapahtuma luonnollisesti on ollut juhannusaattona. Kuva4. video wmv-tiedosto. Ilonpitoa.





Kun ensimmäiset juhannusjuhlat vuonna 1999 olivat ohi, raumalaiset heräsivät. Heidän rauhaisaan reviiriinsä oli kajottu. Oli häiritty meluisalla musiikilla, oli liattu ja sotkettu paikkoja, oli pilattu Otanlahden uimaranta ja sen vesi jne. Järjestäjät ottivat valitukset huomioon ja seuraavissa juhlissa asioita oli paranneltu. Järjestysmiehiä juhlat vaativat n. 600 ja siivousarmeijat hoitavat nopeasti roskat pois. Nykyisin juhannusjuhliin on jo totuttu ja niitä aletaan pitää instituutiona. Kuva5. video wmv-tiedosto. Juhlien jälkeen.

Vuoden 2000 juhannusjuhlista on tehty video. Tarkemmin klikkaa linkkiä:
JUHANNUSJUHLAT 2000
 

Raumanmeren juhannus
Raumanmeren juhannus
Raumanmeren juhannus
Raumanmeren juhannus
Raumanmeren juhannus

Jouko Nummelan elokuvalista, elokuvien esitykset ja myynnit.
 
 
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys