Kapteeni Kiikarin retket

Erikoisia kuoppia linnanmäellä
 
Vuosi: 2004
Lähde: Jouko Nummela
Lisätiedot: Rauman Lehti:
Kerrotaan, että merirosvojen aarteet olisivat kummun sisällä kellarissa. Tästä viettelevästä tarusta olisi eräs torppari, kotoisin Nakkilasta, saanut vihiä. Ukko aloittikin ihmeteltävällä uutteruudella kaivamaan tuota maan alle kätkettyä onneaan. Vallituksen sisäreunaan kaivoi hän noin kahden sylen syvyisen kuopan. Mutta silloin tunsi ukko luissaan aavistuksen, että tie kellariin kulkeekin hiukan syrjempää. Alkoi siis kaiva- maan uutta kuoppaa ja jatkoi sitä neljän sylen syvyyteen , mistä hän toi tikapuita myöten ämpärillä multaa ja rikottuja kiviä. Nyt ilmaantui kummallinen, toivorikas näky. Kuopan pohjassa oli kaksi rinnakkain asetettua suurta kiveä, jotka ukon huimista iskuista eivät ottaneet särkyäkseen. Ukko oli kuin seitsemännessä taivaassa. Hän oli muka kellarinsa katolla, mutta sisäänpääsy oli kielletty. Kuopan ahtaus ja seinistä putoavat vaaralliset kivet estivät työn jatkamisen. Nyt ukko päätti tulla ulkopuolelta läpi vallin samaa kuoppaa kohti ja toivoi samalla löytävänsä salatien ja oven kellariin. Mutta eipä vaan löytänyt. Äijä parka, jolla toisinaan oli joku tuttavistakin apuna, on jo uhrannut vilkkaalle mielikuvitukselleen n. 100 työpäivää. Väliaikoina hän on käynyt hoitamassa 3-4 penikulman päässä olevan torppansa töitä. Kaivamistyö on muutoin vaikeata, vallituksesta ei saa ilman rautakankea juuri mitään lähtemään. Ja kaikkien näiden ponnistelujen palkkana on tähän asti ollut vain muutamat kappaleet luuta ja tiilikiveä sekä 2-3 pahoin ruostunutta naulaa, jotka ilmestyivät näkyviin jo heti ruokamullan alla olevasta tuhka- kerroksesta.
Kortit:  2. Liinmaan linna
 
takaisin
 
 Kerro tästä ystävälle!
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys