Rauman rautatie
 
Pitkällisten taistelujen jälkeen Rauman kaupunki päätti rakentaa omin varoin rautatien Raumalta Kokemäen Peipohjaan. ” Ensimmäiset kiskot saapuivat englannista vuonna 1896. Rauman pienet ja suuret pojat kiiruhtivat satamaan seuraamaan ´rautaroikan´ työtä sen alkaessa syyskuussa kiskottaa rataa. Satamassa nähtiin myös kuinka höyrylaiva Frey purki laiturille Lyypekistä tuodun veturin ja junavaunujen rautaosia. Kolmen päivän kuluttua kulki juhlaliputettu veturi Laitsaaren laiturilta rautatieasemalle. Kiskotus eteni sen jälkeenkin ripeästi. Kuukauden kuluttua oltiin jo Eurajoen Sydänmaalla ja koko 48 km:n pituinen rata valmistui lopullisesti lokakuun lopulla 1896” ( Ulla Heino )

Rautatien valmistuminen merkitsi sataman toiminnan vilkastumista. Tampereen suunnalta alkoi tulla puutavaraa laivattavaksi kiihtyvällä vauhdilla. Matkustajaliikenne myös vilkastui ja rautatien myötä syntyi kaupunkiin uutta teollisuutta.
Rautatie oli Rauman omistama aina vuoteen 1950, jolloin se myytiin valtiolle. Sekä tavaraliikenne, että matkustajaliikenne jatkuivat kuitenkin entiseen malliin.

Autoliikenteen vilkastumisen myötä alkoi matkustaja- liikenne radalla olla kannattamatonta ja vuonna 1988 matkustajaliikenne lopetettiin.

Kuvat ovat 1940-luvulta.
 

Juna saapuu Rauman asemalle
Tukkilasti saapunut Raumalle
Juna saapunut Raumalle
Juna saapunut asemalle
 
 
 
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys