Vanha luistinrata
 
Vanha luistinrata sijaitsi Raumalla nykyisen linja-autoaseman paikalla. Iltaisin 50-luvun 13-15 ikäinen nuoriso kohtasi siellä ja musiikin soidessa varmasti moni ensi lempi sai alkunsa. Talvi-illasta toiseen luistinradalla soivat Kaksi ruusua, Tiikerihai, Jambalaya, Mamulan kuu ym. Luistinrataan ja varsinkin sen lauantai- ja sunnuntai-iltoihin liittyy monella mukavia muistoja. Siihen aikaan viina ja kalja olivat näistä riennoista täysin poissuljettuja. Lystiä osattiin pitää muutenkin.

Luistinradan pohjoispuolella nähdään rautatieläisten talot rautatien takana.

Välittömästi aidan takana oli Kotola. Se oli Rauman Nahkatehtaan työläisten asuntoalue.

Kotolan takana nähdään myös Satatuote Oy:n tehdasrakennus. Nykyisin sillä paikalla on Citymarket.

Luistinradalla oli poikien ja tyttöjen pukuhuone erikseen. Tyttöjen pukuhuoneesta sai iltaisin ostaa mm. kuumaa mehua ja tikkunekkuja.

Kirjoita palautelomakkeella lyhyesti muistojasi luistinradalta. Millaista oli 30-luvun ns. rusettiluistelu. Saiko iltaisin pelata kentällä jääpalloa tai –kiekkoa. Koska luistinrata iltaisin suljettiin jne. Liitän ne kuvien lisäteksteihin nimimerkillä tai nimellä. Myös valokuvat ovat tervetulleita. JN.
 

Vanhalla luistinradalla
Vanha luistinrata
vanhalla luistinradalla
vanhalla luistinradalla
Vanhalla luistinradalla
1950-luvun elämää Raumalla LISÄTIETOJA !
 
 
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys