Kairakadun palo
 
Puoliltapäivin 17.5.2005 syttyi tulipalo Kairakadun varrella olevassa tehdasrakennuksessa. Rakennuksessa tehtiin parhaillaan kattoremonttia, josta palo sai alkunsa.

Kuvaa no.1 klikkaamalla näet palosta videon kello 13.30

Kuvaa no.4 klikkaamalla näet paloa n.kello 19.00

Kuvassa no.5 nähdään palon jäljet.
2/3 rakennuksen kattoa paloi ja romahti alas tehdastiloihin. Rakennuksessa toimi elektroniikkatehdas Enics, josta n. 80 ihmistä jäi työttömäksi, ainakin joksikin aikaa. Alimmassa kerroksessa ollut tilausravintola Klapsakka sai väliaikaiset tilat muualta. Paloa oli sammuttamassa 120 palomiestä, 6 säiliöautoa ja 2 nostolava-autoa. "Kattopaloa oli vaikea sammuttaa. Katto oli puurakenteinen, sen päälle ei uskaltanut mennä. Jouduimme koko ajan perääntymään. Myös sisällä tehdashalissa oli vaarallista, kun koko ajan kattorakenteita putoili". Näin kertoi palopäällikkö Ari Joelsson.
 

Kairakadun palo
Kairakadun palo
Kairakadun palo
Kairakadun palo
Kairakadun palo
 
 
 
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys