JN-elämäkerta

Elämäkertakirja, julkaistu 30.5.14
 
Vuosi: 2014
Lähde: JN
Lisätiedot:  Olen tallentanut viime vuosien aikana vanhojen ihmisten muisteluksia Rauman entisiltä ajoilta videonauhoille.
Eräänä aamuna heräsin järkytykseen. Minun haastateltavani ovat poistumassa manan majoille yksi toisensa perään ja minä olin tullut siihen ikään, jolloin muisteluksia pitäisi tallentaa. Minun siis piti asettua haastateltavieni asemaan.
Niinpä ei auttanut muu kuin ruveta kaivamaan omista muistilokeroista sitä entistä tietoa, mitä sieltä vielä löytyisi. Apuna olivat elämän aikana kertyneet lukuisat mapit täynnä erilaista tietoa ja valokuvia. Näin alkoi syntyä tämä kirja.

Tällaista kirjaa on hieman ongelmallista tehdä. Mukana on paljon aineistoa, joka kiinnostaa ns. suurta yleisöä. Minun oli laitettava kuitenkin mukaan myös hyvin henkilökohtaisia elämäni vaiheita, koska ne kiinnostavat varmasti heitä, jotka minut tuntevat. Niin ainakin toivon.

Olen laatinut mukaan luettelot ja valokuvat valmistamistani elokuvista. Toivon, että tämä toimii hakuteoksena sille, mitä elokuvia Raumasta olen tehnyt.
Muutaman vuoden ajan oli metallinetsinharrastus suuri intohimoni. Olen kirjaan laatinut kuvaluettelon löydetyistä esineistä.

Kirja on myös muisto ja kunnianosoitus rakkaalle edesmenneelle vaimolleni Raijalle. Hänen apuaan ja kannustustaan saan kiittää monista asioista. Monien nahkatuotteitten suunnittelu ja valmistus on hänen käsialaansa, samoin kuin Juipiina- piirrokset Länsi-Suomeen, joista olen mukaan ottanut muutamia.
Kun olen muistellut menneitä tapahtumia tai kaivanut niitä esiin arkistosta, ovat etusijalla olleet hauskat sattumukset.
Toivon, että lukija saa hymyä suupieleen tätä kirjaa lukiessaan.

Raumalla, helmikuun 22pv:nä 2014.
Jouko Nummela

Kortit:  Jouko Nummela
 
takaisin
 
 Kerro tästä ystävälle!
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys